Rakentaminen ja urakoitsijat

Saneeraus auttaa vanhoja rakennuksia löytämään uuden alun

Julkaistu

Saneeraus tarkoittaa rakennuksen korjausrakentamista, peruskorjausta ja uudistamista. Kyseessä on yleensä kokonaisvaltainen toimenpide ja korjaukset sekä muutokset ulottuvat yleensä rakenteisiin asti. Saneerata voi vaikka julkisivut, kylpyhuoneen tai keittiön ja saneerauksella yleensä tavoitellaan kiinteistön arvon nousua. Saneerauksen tekeminen pidentää huomattavasti rakennuksen käyttöikää. Mitä kaikkea on saneeraus Kun kiinteistölle tehdään peruskorjaus, tavoitteena on saada asunnosta uuden veroinen ja ehkäpä jopa päivittää kiinteistön varustelutaso nykypäivään sopivaksi. Putkiremontti on hyvä esimerkki LVI-saneerauksesta, siinä pyritään kunnostamaan putkisto uudenveroiseksi ja taas toimivaksi. lue lisää»

Vuokraa venepaikka venehallista talveksi

Julkaistu

Venepaikat vuokrataan pääsääntöisesti jo keväällä tulevalle veneilykaudelle. Varauksia voi tehdä myös veneilykauden aikana, mutta on hyvä pitää mielessä että paikkakunnasta riippuen, kilpailu paikoista voi myös olla kovaa myös siitä syystä, että usein on mahdollista varata sama vuokrapaikka jo seuraavalle vuodelle. Vuokraukset itse kauden aikana ovat voimassa kyseisen kauden loppuun saakka. Venepaikat eivät ole kaikki samanlaisia, vaan ne riippuvat myös veneen tyypistä. Paikkoja voi usein vuokrata joko yksityishenkilö tai yritys. Tässä blogissa tahdon käydä läpi erilaisten venepaikkojen vuokraamista sekä yleisiä käytäntöjä niihin liittyen. lue lisää»

Mökkirannan laituri sekä sen kunnossapito

Julkaistu

Tällä kertaa tahdon kirjoittaa laiturin rakentamisesta. Monelle haaveena saattaa olla oma mökkiranta järven ääressä omalla laiturilla. Laiturin ostaminen on helppoa, sillä on monia yrityksiä jotka sellaisia tarjoavat, esimerkiksi Saaristorakennus Ketonen Oy, mutta on tietysti otettava muutamia seikkoja huomioon ennen sellaisen ostamista. Laiturin voi vaihtoehtoisesti rakentaa itse, tai hommata urakoitsijan tekemään työn. Yleisin laituri mökkirannoilla on niin sanotusti kelluva laituri, tunnetaan myös nimellä muoviponttonilaituri. Tämä laiturimalli on usein myös suositeltu viranomaisten puolesta. lue lisää»

Salaojaremontin hinta riippuu kohteesta ja tarvittavasta työmäärästä

Julkaistu

Salaojajärjestelmä suojaa kiinteistön rakenteita kosteudelta ja sen aiheuttamilta mahdollisilta muilta vaikutuksilta, kuten home- ja routavaurioilta. Salaojan tehtävänä on johtaa sadevedet rakennusten perustusten läheltä ja seinustoilta pois. Salaojaputket ovat maan sisällä olevat, koko kiinteistön ympäri menevät, rei’itetyt putket, johon maapohjaan imeytynyt vesi valuu, ja jotka ohjaavat veden painovoiman avulla pois talon rakenteiden luota. Salaojajärjestelmä muodostuu salaojaputkista ja seinustoille sijoitetuista tarkastuskaivoista, joista tarkistetaan säännöllisesti vedentaso, mikä taas kertoo järjestelmän toimivuudesta ja mahdollisesta huollon tarpeesta. lue lisää»

Katon korjaus kannattaa jättää ammattilaisen tehtäväksi

Julkaistu

Vaikka huoltaisikin kattoaan hyvin, joutuu jokaista kattoa joskus korjaamaan, koska ne haurastuvat vuosien mittaan joutuessaan alttiiksi sään vaihteluille, UV-säteilylle ja ilmansaasteille. Sitä, milloin kattoremontti on ajankohtainen, voi olla vaikea määritellä, mutta katon vesikate kannattaa uusia ennen kun se alkaa vuotamaan. Katon ikä ei aina pelkästään määritä remontin tarvetta, vaan myös katon kunto ja toimivuus. Katto kannattaa kuitenkin uusia ennen kuin nykyisen vesikaton takuu umpeutuu. Mikään materiaali ei kestä ikuisesti ja suomen sääolot aiheuttavat kaikille materiaaleille kovaa rasitusta. lue lisää»